Harmittaa-mikä kaupunkimme päätöksenteossa ja valmistelussa mättää taas. Mitä tapahtui nyt Raviradantien kouluhankkeessa? Konsultti teki selvityksensä kalliilla hinnalla ja tässä ollaan. Miksi emme luota tai käytä sitä kentänosaamista, mitä meillä on? Onko helpompi kätkeytyä konsulttien taakse? Kaupunkimme johtavilla virkamiehillä tulee olla stragiamme pohjainen näkemys ja uskallus viedä asioita yhdessä käyttäjälähtöisesti eteenpäin.Kaupunkimme johtamisen toimintakulttuuri kaipaa todella ravistelua! Jo nyt on huomattavissa, että strategiamme on jäämässä eräiden johtavien viranhaltijoiden toiminnassa pelkiksi korulauseiksi esim. maaseutukaupunki Mikkelin osalta. Mielestäni valtuutettujen on otettava napakampi ote ylempien virkamiesten toiminnan ohjaamisessa. Lisäksi ihmettelen, että johtavilla viranhaltijoilla on lukuisia muita tehtäviä varsinaisen päätoimensa ohella. Ovatko toimialajohtajamme vieraantuneet käytännön kenttätyöstä?Voidaankin kysyä, miksi valmistelu ontuu? No nämä olivat nyt minun mielipiteitäni ja ajatuksiani ja purpatusta näin perjantai-iltana!
Positiivisia uutisia on tulossa nuorten työllistymisen ja sijoittumisen ennaltaehkäisyyn. Hyvä kaupunkimme puheenjohtajisto!
Hyvää viikonloppua ja toivotaan huomisaamun jääkiekkopeliin Suomelle voittoa!
Jaana