Selkä voi paremmin ja epäilykseni syvän selkälihaksen revähtymisestä on hyvin todennäköinen. Pienet kävelylenkit, venyttelyt ja kevyt hieronta ovat auttaneet. Tulin eilen illalla tänne kotikuntaani Keiteleelle ja mökilleni. Nyt olen kirjastossa kirjoittelemassa ja lueskelemassa lehtiä. Kylläpäs vanha kotikyläni tuo monia lapsuuden muistikuvia, tunnelmia ja jopa tuoksuja mieleen. Löysin täältä kirjastosta muutamia mielenkiintoisia (Kuntapalvelujen tuloksellisuuden arviointi, Kuntien henkilöstö tehokkuus ja kuntakoko sekä Kehu lapsi päivässä) kirjoja, jotka lainasin ja joihin aion mökilläni perehtyä, sillä aikaa kun Ossi raivaa metsää. Huomasimme myös, että tänään täällä on kenttäkeittiössä myynnissä mykyrokkaa. Mykyrokka on seudun perinneruokaa ja suurinta herkkuani.
Mielenkiintoista täällä Keiteleellä on vertailla eri palveluja ja teen sitä koko ajan tiedostamattomasti. Pohdintaani on herättänyt mm. se, miten pieni kunta pystyy tehokkaasti järjestämään palvelunsa. Toki Keiteleen voima on muutamat vahvat yritykset, kuten SEPA-kattotuolitehdas ja Keiteleen saha. Kaikki kunnan omistamat kiinteistöt vaikuttavat kunnossapidetyiltä ja hyvin hoidetuilta. Jatkan tutkimustani.....
Mykyrokkaterveisin Jaana
torstai 26. helmikuuta 2009
maanantai 23. helmikuuta 2009
Potilaana ensiavussa
Satutin selkäni pahasti liikuntatilanteessa ja nyt poden todella kivuliasta alaselkääni täällä kotosalla hissukseen köpötellen. Kaikki hiihtolomasuunnitelmani menivät uusiksi, mutta nyt sitten levätään ja koetetaan saada selkä kuntoon, tosin ihan varmaa tietoa ei ole, onko kysymyksessä lihasperäinen vamma vai jotain pahempaa.
Mutta se mistä halusin kirjoittaa oli eilinen kokemukseni ensiavussa. Pääsin tilannetta seuraamaan ja olemaan itse potilaana 8 tunnin ajan. Selkäonettomuuden tapahduttua soitin välittömästi ensineuvoon, josta minulle annettiin ohje tulla välittömästi ensiapuun. Saavuttuani erittäin kivuliaana, minut ohjattiin sänkyyn odottelemaan hoitajaa ja lääkäriä. Ajattelin, että pian saan edes särkylääkettä kipuihini, mutta toisin kävi. Hoitaja tuli luokseni tiedustellen vointiani vajaan tunnin kuluttua siitä, kun olin saapunut ja kertoi, ettei voi tehdä mitään ennenkuin lääkäri on tutkinut. Seuraavan kerran minua lähestyi sama hoitaja, kun tulosani oli kulunut kaksi ja puoli tuntia ja tilanne kohdallani oli edelleen kivulias. Olin odottanut 4 tuntia ja 20 minuuttia ennenkuin pääsin lääkärin vastaanotolle. Mielestäni se oli kohtuutonta. Ja kyllähän minä vielä kestin kipujeni kanssa, mutta entäs ne kaikki muut ensiavussa olleet esim. lapset. Mielenkiintoista tässä oli vielä se, että minut oli sijoitettu sänkyni kanssa sellaiseen paikkaan tilan ahtauden ja potilaiden runsauden vuoksi, josta pystyin tarkkailemaan kaiken, mitä ensiavussa tapahtui. Siis kuulin aivan jokaisen ambulanssilla tuodun potilaan "epikriisit", hoitajien keskustelut jne. Jäin miettimään kovasti potilasturvallisuutta ja salassapitoa jne.
No lääkäri tutki minut ja antoi hoitajalle määräyksen lääkitä kipulääkkeellä ja lihasta relaksoivalla pistoksella ja sitten jälleen odoteltiin vajaa tunti ja lääkkeet kipuihini eivät auttaneet ja eikun suun kautta lisää kipulääkettä. No sitten rupesi tokenemaan ja kivut pikkuhiljaa väistyivät ja odottelin vielä noin puolitoista tuntia, kunnes minulle annettiin lupa lähteä toipumaan kotiin. Lääkäri unohti kirjoittaa särkylääkereseptin, joten palasin vielä oven suusta takaisin. Ja minulle sanottiin, että mikäli kivut tulevat yhtä voimakkaiksi, minun on heti palattava takaisin. Olipas kokemus!!
Ja tämä ei ollut ensimmäinen eikä toinenkaan kerta henkilökohtaisesti näiden odotusaikojen suhteen ja tuttavillani ja ystävilläni on samanlaisia kokemuksia.
Tälle asialle täytyy tehdä jotain. Kaksi lääkäriä ei riitä viikonloppuisin päivystyksen ensiapuun. Myöskin hoitajat ovat tiukoilla ja se näkyy esim. kiireenä ja rutiinin omaisena palveluna, jossa yksilöllisyys ja inhimillisyys meinaa unohtua. Mielestäni potilasturvallisuus vaarantuu ja ihmiset joutuvat kipeinä liian koville odotusajoille. Ryhdyn selvittelemään, mitä asialle on tehtävissä vai onko tällainen tilanne vain hyväksyttävä.
Nyt pitkälleen ja pötkölleen ja selkä rennoksi!!!
Mutta se mistä halusin kirjoittaa oli eilinen kokemukseni ensiavussa. Pääsin tilannetta seuraamaan ja olemaan itse potilaana 8 tunnin ajan. Selkäonettomuuden tapahduttua soitin välittömästi ensineuvoon, josta minulle annettiin ohje tulla välittömästi ensiapuun. Saavuttuani erittäin kivuliaana, minut ohjattiin sänkyyn odottelemaan hoitajaa ja lääkäriä. Ajattelin, että pian saan edes särkylääkettä kipuihini, mutta toisin kävi. Hoitaja tuli luokseni tiedustellen vointiani vajaan tunnin kuluttua siitä, kun olin saapunut ja kertoi, ettei voi tehdä mitään ennenkuin lääkäri on tutkinut. Seuraavan kerran minua lähestyi sama hoitaja, kun tulosani oli kulunut kaksi ja puoli tuntia ja tilanne kohdallani oli edelleen kivulias. Olin odottanut 4 tuntia ja 20 minuuttia ennenkuin pääsin lääkärin vastaanotolle. Mielestäni se oli kohtuutonta. Ja kyllähän minä vielä kestin kipujeni kanssa, mutta entäs ne kaikki muut ensiavussa olleet esim. lapset. Mielenkiintoista tässä oli vielä se, että minut oli sijoitettu sänkyni kanssa sellaiseen paikkaan tilan ahtauden ja potilaiden runsauden vuoksi, josta pystyin tarkkailemaan kaiken, mitä ensiavussa tapahtui. Siis kuulin aivan jokaisen ambulanssilla tuodun potilaan "epikriisit", hoitajien keskustelut jne. Jäin miettimään kovasti potilasturvallisuutta ja salassapitoa jne.
No lääkäri tutki minut ja antoi hoitajalle määräyksen lääkitä kipulääkkeellä ja lihasta relaksoivalla pistoksella ja sitten jälleen odoteltiin vajaa tunti ja lääkkeet kipuihini eivät auttaneet ja eikun suun kautta lisää kipulääkettä. No sitten rupesi tokenemaan ja kivut pikkuhiljaa väistyivät ja odottelin vielä noin puolitoista tuntia, kunnes minulle annettiin lupa lähteä toipumaan kotiin. Lääkäri unohti kirjoittaa särkylääkereseptin, joten palasin vielä oven suusta takaisin. Ja minulle sanottiin, että mikäli kivut tulevat yhtä voimakkaiksi, minun on heti palattava takaisin. Olipas kokemus!!
Ja tämä ei ollut ensimmäinen eikä toinenkaan kerta henkilökohtaisesti näiden odotusaikojen suhteen ja tuttavillani ja ystävilläni on samanlaisia kokemuksia.
Tälle asialle täytyy tehdä jotain. Kaksi lääkäriä ei riitä viikonloppuisin päivystyksen ensiapuun. Myöskin hoitajat ovat tiukoilla ja se näkyy esim. kiireenä ja rutiinin omaisena palveluna, jossa yksilöllisyys ja inhimillisyys meinaa unohtua. Mielestäni potilasturvallisuus vaarantuu ja ihmiset joutuvat kipeinä liian koville odotusajoille. Ryhdyn selvittelemään, mitä asialle on tehtävissä vai onko tällainen tilanne vain hyväksyttävä.
Nyt pitkälleen ja pötkölleen ja selkä rennoksi!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)