Tämän päivän 8.3. Länsi-Savo -lehdessä Raviradan toimitusjohtaja Tuula Pihkala kirjoittaa osuvasti jäähallihankkeesta. Niinkuin itsekin olin jo aiemmissa blogiteksteissäni kirjoittanut, tätä hallihanketta ei olla loppuun asti mietitty esim. ravintolatilojen osalta jne. Mitä järkeä on rakentaa uusia keittiö- ja ravintolatiloja, jos lähes tulkoon seinän toisella puolella niitä on tarjolla aivan riittävästi kaikkiin tapahtumiin. Eihän nyt näin voida rahaa työntää menemään, jos suunnitelmia ei olla kunnolla eri käyttäjätahojen kanssa yhdessä mietitty. Mielestäni oli erittäin hyvä, että kaupunginhallitus palautti hallihankeen uudelleen valmisteluun. Ratkaisun etsiminen pikaisesti noiden pukuhuone- ja pesutilojen korjaamiseen varmaankin löytyy ja voidaan vaiheittain kunnostustyöt aloittaa niin, ettei toiminnat alueella kärsi.
Hyvää Naistenpäivää!
Jaana
tiistai 8. maaliskuuta 2011
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Aurinkoinen tervehdys
Mielenkiintoinen keskustelu jäähallista jne. näyttää jatkuvan. Olen ollut uutispimennossa Mikkelin asioista puolen toista viikon ajan, sillä olen lomaillut Itäisellä Välimerellä ja seurannut tiiviisti Libyan ja maailmalla tapahtuvia uutisia sekä nähnyt ja kokenut pakolaisten tulon mm. Kreetalle.
Kiitos kommentoijille ja haluanpa kommentoida takaisin: Siis nyt pitää erottaa monitoimihallihanke ja jäähallihanke toisistaan sekä Kalevankankaan koulun liikuntakenttä. Edelleen olen sitä mieltä, että hyvään hallintotapaan kuuluu asioita valmisteltavan niin, että viranhatijat valmistelevat yhteistyössä käyttäjien eli asiakkaiden kanssa käyttäjälähtöisin toimitatavoin, tuovat lautakuntiin vaaleissa valituille luottamushenkilöille asian tarkasteltavaksi ja päätettäväksi, josta se etenee kaupunginhallitukseen ja edelleen valtuustoon. Olen sitä mieltä, että jäähallin pukuhuoneet, peseytymistilat jne. tulee pikaisesti uusia, mutta kaikesta siitä, mitä on suunniteltu mm. VIP-aitioista lähtien en olekaan enää varma, kuinka paljon niitä tulee olla, mitkä hallin tiloista ovat pelkästään Jukurien ja mitkä muiden käytettävissä. Edelleen katson, että kokonaan kaupungin kustantamana tämä ei ole kaupungin perustehtävää ja kapunkilaisten verorahoilla toteutettavaa toimintaa. Meillä on valtava investointiohjelma toteutettavana aina vedenpuhdistamosta lukuisiin kouluhankkeisiin. Uskon, että tähänkin asiaan löytyy kompromissiratkaisu ja vaikka vaiheittain toteutettava vaihtoehto sekä yrityksiä sponsoroimaan hanketta.
YSt.terv. Jaana

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)