Maanantain 15.3. kaupunginvaltuuston kokouksen asialistalla on kunniamerkkien luovuttaminen, edellisen kokouksen valtuustoaloitteiden käsittely. Molemmat aloitteet (Mikkelin seudun tulevan kuntarakenteen ja kuntien yhteistoiminnan selvittely ja lääkehoitojen kokonaisarviointi) katsotaan loppuunkäsitellyiksi. Tuo kuntarakenneselvittely oli mielestäni hyvä aloite, mutta se tuotiin valtuustolle hätäisesti ja ehkä tuo näkökulma/vaihtoehto olisi pitänyt ottaa heti silloin keskusteluun, kun Mainiota lähdettiin valmistelemaan. Tuo Mainio on herättänyt hyvin erilaisia mielipiteitä eri kunnissa.
Listalla on maakuntaliiton perussopimuksen hyväksyminen. Uudessa alueiden kehittämislaissa on asetettu velvoite maakuntien yhteistoimintaan ja määsitelty yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat. Hyvä!
Listan asia 8 on väliaikaisen rahoituksen myöntäminen Leader-hankkeisiin, joita ovat julkishyödylliset yhdistykset. Mielestäni kaupungin on tärkeä olla edesauttamassa tätä toimintaa.
Mielenkiintoinen asia listalla on Järvi-Suomen Portti Osuuskunnan rahoitusjärjestelyt. Valtuusto myönsi vuosi sitten takauksen, jota ei laitettu täytäntöön, koska takauksesta valitettiin ja se on edelleen hallinto-oikeudessa. Nyt Portin hallitus on päättänyt peruuttaa rahoitusjärjestelyyn liittyvän takaushakemuksen. Hyvä näin, sillä olen vahvasti edelleen sitä mieltä, että kaupungin ei tule tukea ja taata eri yrityksien takauksia. Se ei ole kaupungin perustehtävä. Mielenkiinnolla jään seuraamaan Portin kuvioita. Seuraavana on asialistalla Mikalo Oy.n lainan takaus Vesitorninkatu 6 perusparannustyön rahoittamsieksi. Tuo laina on suureltaan noin 3,4milj.euroa. Kysymyksessä on kaupungin omayhtiö ja tarkoituskin on hyvä.
Kaupunginvaltuusto hyväksynee Kalevankankaan Lamminmäenkadun asemakaavamuutoksen ja Kirjalan kaupunginosan tontin ja siellä olevat rakennukset. Kauppahinta tuossa kaupassa 200000e.
Lisäksi listalla on sosiaali- ja terveyslautakunna jäsenen, Kirsi Liukkosen, eroaminen. Se on Keskustan naispaikka ja valtuustoryhmän kokouksessamme käymme asiaa läpi ja hyviä ehdokkaita Kirsin tilalle löytyy kyllä.
Ennen valtuustoryhmän kokousta kuulemme ja keskustelemme elinkeino- ja palvelustrategioiden valmistelusta.
Koko viikonlopun on parannellut ärhäkkää flunssaa, joka ilmeisesti johtui siitä, että 33asteen lämmöstä laskeudutaan 10-20 asteen pakkaseen. Mutta nyt helpottaa jo. Ihanaa on myös nähdä ja aistia jo kevään merkkejä!!
Jaana
1 kommentti:
Ekotoriko ei sitten muutakaan "Laatuleipomon" -tiloihin?
Kuinka virheellinen uutisointi on mahdollista? Mielestäni ei ole kauankaa aikaa siitä kun Länsi-Savo kirjoitti muuton ihan faktana!
Erikoista!
Lähetä kommentti