Ensiksikin halua sanoa, että on erittäin tärkeää, että tämä blogini on herättänyt ajatuksia, yhteydenottoja ja kommentteja. Arvokas arki, olipa se sitten vastoinkäymisiä täynnä tai onnellista menoa, on tärkeää purkaa, pohtia ja miettiä. Tämä blogini on myös syventänyt monia asioita itselleni, kun kirjoittelen niitä tänne ja olen vuorovaikutuksessa teidän kanssanne. KIITOS!
Nyt vastaan mietteitä ja ajatuksia tekstiini saamaan kommenttiin.
Kommentoija "anonyymi" nostat erittäin tärkeän asian esille- kodin ja koulun välisen yhteistyön, kodin kasvatusmerkityksen ja kiusaamisen ja peilaat niitä viimeaikaisiin tapahtumiin. Olen pahoillani, kun teidän perheenne on joutunut kokemaan koulukiusaamista. Kehotan teitä heti kääntymään opettajien puoleen ja etenemään kouluissa olevien kiusaamissuunnitelmien mukaan. Ehdottoman tärkeää on teidän käydä keskustelua (tunteet, toiminnat, ajatukset, itsetunto) lapsenne kanssa.Tiedän, että se voi olla hankalaa, pelottavaa, ahdistavaa jne. mutta se teidän on tehtävä, että kiusaaminen loppuu ja lapsenne saa itsetuntoonsa kohennusta. Toivon Teille voimia! Koulumaailmassa kaksitoista vuotta työskennelleenä haluan kertoa, että kiusaamista ei pidä sallia. Koulun toimintakulttuurilla vaikutetaan siihen, mitä sallitaan ja mihin puututaan. Tällä toimintakulttuurilla tarkoitan sitä, että sekä koulun henkilökunnan että oppilaiden kanssa on käyty yhdessä läpi käytänteitä, miten meidän koulussa toimitaan missäkin tilanteessa arjen koulutyössä. Koululle on siis muodostettu yhdessä sopien toimintakulttuuri, johon kaikki ovat sitoutuneet. Oppijoiden kanssa on mietitty, mitä kiusaaminen on, miten siihen puututaan, miten sitä ennaltaehkäistään jne. Yhteistyömuodot koulun ja kodin välillä on mietitty myös ja kirjattu ylös. Tärkeää on myös, että oppijat tietävät, että koulussa tarkkaillaan heidän toimintaansa ja siihen puututaan välittömästi. Myös asiasta puhuminen aika ajoin on välttämätöntä. Joka kouluaamu kysyn oppijoiltani, kuinka he tänään voivat tai mitä kuuluu. Usein he vastaavat, että "hyvää" ja sitten saatamme ryhtyä pohtimaan, että mikä on hyvää kuulumista. Välillä joku saattaa sanoa, että väsyttää tai on paha mieli jostakin asiasta. Siihen reagoimme heti ja samantien lähdemme etsimään yhdessä keinja siihen, että oppilas voisi paremmin. Tiedän, että vaatii lapselta paljon sanoa tällaisia asioita luokan kuulleen, mutta siihen on mahdollisuus ja siitä on muovautunut käytäntömme, että silloin sanotaan, kun on asiaa tai sanottavaa. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Mielestäni tällaiset keskustelut ovat ajattelun kehittämistä ja toisesta ihmisestä välittämistä sekä yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Tärkeää on sekä kodin että koulun opettaa lasta/oppilasta asettumaan toisen asemaan-empatiaa sekä puhumaan avoimesti ajatuksistaan, teoistaan ja tunteistaan. Hyvin mietitty ja yhdessä pohdiskeltu toimintakulttuuri ehkäisee kiusaamista. Tästä pakko kertoa yksi esimerkki koulumaailmastamme-koulupäivän päätyttyä kotimatkalla on oppilailla taksissa ollut erimielisyyksiä, sanaharkkka ja pientä "tuuppimista". Eräs oppilas lähettää minulle tekstiviestillä viestin, että Jaana-ope miellä oli taksissa hässäkkä, voidaanko selvittää se heti huomenna. Ja tietenkin selvitimme ja viestin lähettjä oli itse ollut aiheuttamassa tätä "hässäkkää".
Kodin kasvatus näkökulmaan haluan sanoa sen, että kodissa aikuinen/huoltaja päättää lapsen asioista. Toki niistä yhteisistä asioista on hyvä kuulla ja neuvotella lapsen kanssa. Lapsella tulee olla rajat, mitä meidän kodissa ja perheessä saa tehdä ja mitä ei. Rajat eivät saa olla riippuvaisia aikuisten mielialoista.Vanhemmilla/huoltajilla tulee olla aikaa lapselle. Tuo aika on aitoa yhdessä oloa ja arkisia askareita. Lapsesta tulee välittää, huolehtia ja vastata hänen tarpeisiinsa, mutta hänelle täyttyy opettaa myös pettymyksiä ja niiden sietoa. Lasta tulee rakastaa juuri sellaisena kuin hän on.
Lapsi jota kannustetaan oppii luottamaan.
Lapsi joka saa osakseen kiitosta oppii arvostamaan.
Lapsi joka saa kokea reiluutta oppii oikeudenmukaisuutta.
Lapsi joka saa kokea ystävyyttä oppii ystävällisyyttä.
Lapsi joka saa kokea turvallisuutta oppii luottavaiseksi.
Lapsi joka on pidetty ja hellitty oppii tuntemaan rakkautta maailmassa.
Hyvää viikonloppua toivotellen Jaana
1 kommentti:
Ja aikuinen, joka on aina vanhempiensa "lapsi" ;) .. tarvitsee enemmän tai vähemmän jopa koko elämänsä ajan melkeinpä kaikkia noita samoja juttuja! Siis Kiitos tähän paikkaan kirjoituksestasi :) !
Lähetä kommentti